
No niin, nyt se on hankittu. Eli sain vihdoin ja viimein hankittua kuvailemani kumiveneen Clas Ohlsonilta hintaan 29,90. Itse asiassa hankin veneen jo viime viikonloppuna, mutta vasta nyt sain aikaiseksi aukaista paketin ja katsoa miltä vene näyttää täytettynä. Pakkauksen perusteella vene on juuri sellainen kuin pitääkin, pieni kooltaan ja painoakaan ei ole liiaksi.
Paketti aukaistunakaan ei tuonut mukanaan kummempia yllätyksiä. Itse vene, airot, pumppu, ohjeet/varoitukset sekä pieni korjaus setti, joka saattaa tulla käyttöön hyvinkin pian. Ohjeet itsessään olivat kolmella eri kielellä ruotsiksi, norjaksi ja suomeksi. Itse ohjeesta puolet oli varoituksia ja loput miten vene täytetään. Lisäksi ohjeessa kerrottiin, että se on "tarkoitettu yhdelle

Ja ei kun pumppaamaan. Pumppauksen alkuhetkillä kävi jo selväksi, että pakkauksen mukana tullu pumppu on aika tehoton, sekä venttiilejä hieman vierastava. Varsinkin aivan tyhjänä oli suuttimen hankala pysyä venttiilissään, mutta kun ilmaa oli jo kammioissa hieman, pumpun suutinkin pysyi jo paremmin paikallaan. Venttiilit on numeroitu 1-4 ja tuossa järjestyksessä ne myös pumppasin.
3 ensimmäistä venttiiliä on tyypiltään uimarengas ja viimeinen on jo hieman järeämmän mallinen. Varsinkin sisälaidan pieni venttiili oli suhteellisen hidas ja ihmettilinkin miksei myös tähän oltu voitu pistää järeämpää venttiiliä. Kokonaisuutena pumppaus kesti noin 15min. Airot olivat myös osissa ja ne koostuivat kahdesta putkesta kärjestä sekä melaosasta ja kumirenkaasta. Yleisvaikutelma näistä oli se, että saa nähdä kuinka pit

Kumivene oli nyt täytetty ja oli aika koe istua se, jolloin jo ensimmäinen pohjaventtiili aukesi. Huomasin, että on syytä "upottaa" nämä venttiilit, ettei vahingossa aukaise niitä. Yleisvaikutelmalta vene tuntuu lupaavalta. Se on sopivan levyinen minulle, sekä kun istuu kärjessä jää jalkopäähän tilaa tarvikkeille. Koeajo näyttää käytännössä mitkä ovat venee ajo-ominaisuudet. Joka tapauksessa veneessä istuessa tuli fiilis, että nyt on päästävä kalaan, ja äkkiä.
0 Responses to 'The Baatti'
Lähetä kommentti