Neitsytmatka; Erkylä

13. heinäkuuta 2009 by kapteeni Koukku , under , , , ,

Kumiveneen neitsytpurhjehdus on nyt suoritettu, ja se sujui huomattavasti paremmin, kuin monelta muulta kuuluisammalta ja isommalta veneeltä (Titanic, Wasa). Eli pinnalla pysyttiin. Ensimmäiseksi kohteeksi valtisin tutun järven eli Erkylänjärven Riihimäen ja Hausjärven rajan tuntumassa. Järvellä on hieman hankala kalastaa rannalta sillä se on aika pusikkoinen. Lisäksi Erkylässä tuntuu kalaa olevan ihan kohtalaisesti.

Pakkasin kumiveneen suurehkoon reppuun, jossa sitä oli hyvä kantaa ja tilaa jäi vielä tarvikkeillekkin. Rannalle on matkaa noin kilometri paikasta johon auton voi jättää. Rantaan päästyä alkoi armoton pumppaus. Varsinkin sisälaita on työläs pumpattava, sillä venttiilinä on ns. uimarengas venttiili. Vihdoin vene oli kuosissaan ja laskettu vesille, ja ei muuta kuin itsekkin kyytiin. Ensivaikutelma vedessä kumiveneessä oli, että tässähän uidaan syvällä. Soutuasento oli sellainen, että takamus upposi lievästi pinnan alapuolelle, mutta sivut kannatteliva venettä suorassa.

Alun totuttelemisen jälkeen oli aika aloittaa kalastus ja vaappua veteen. Syvän istuma-asennon ansiosta virvelin käsittely toi hieman haasteita ja alku totuttelua. Mutta kyllä se siitä alkoi sujumaan. Ei kestänyt kauaakaan kun tajusin, että tuuli oli aika voimakas näinkin pienelle järvelle ja vene otti tuulta mukaansa ihan kiitettävästi. Liekö syynä tuuli vai mikä, mutta pienempien vaappujen hallinta oli hankalahkoa.

Pari tuntia soudeltua nappasi. Veto ei ollut suurta, mutta selkeästi nyt oli jotain kiinni. Aloin kelaamaan ja tajusin, ettei pohjalla istuessa saa kalaa mitenkään ylös, sillä kädet hädin tuskin ylettyivät veteen. Pikainen kiikkerä asennon korjaus joka mahdollisti paremman hallinnan virvelille ja jopa otteenkin kalasta. Haavi voisi kyllä olla varmempi vaihtoehto. Vihdoin sain kalan ylös. Ahven! Noin 200g. Ei mikään mieletön peto, mutta sellainen, joka kannatti pitää. Yritin saada samalta alueelta vielä toista samanlaista, mutta tyhjin tuloksin.

Kolmen tunnin soutelun jälkeen palasin rantaan. Matkalla huomasin, että toisessa airossa oli jo väsymisen merkkejä ja se oli jo hieman taipunut. Saa nähdä kuinka kauan menee ennen kuin joudun vaihtamaan airot kokonaan. Rantaan pääseminen olikin jo hankalampi juttu. Tuuli vei kokoajan pois kohdalta josta olin ajatellut nousta. Lisäksi syvä soutuasento oli selkeästi tarkoitettu toimimaan niin, että kun veneestä noustaa, niin se ajetaan hiekkarannalle ja ei ole väliä vaikka hieman kastuisikin. Vihdoin pääsin ylös ilman isompia kastumisia. Maihinnousu ei ollut näyttävä, mutta kuiva. Vene ylös järvestä ja rannalle kuivattamaan ja tyhjentämään sitä. Tyhjennyksessä huomasin jälleen tämän yhden venttiilin toimimattomuuden. Jos sinne ei mennyt ilma, niin ei tullut sieltä ilma poiskaan. Koko tyhjennys ja reppuun pakkaukseen kului aikaa ehkäpä noin 30min juurikin tämän yhden onnettoman venttiilin takia.

Havaintoja ensimmäiseltä veneilyltä:
  • Venttiilien toiminta (varsinkin tämä yksi onneton)
  • Syvä soutuasento (haavi voisi olla hyvä)
  • Airot (saa nähdä kauanko kestävät käsittelyä)
  • Ankkuri (kovalle tuulelle ja heittelyyn)
  • Maihinnousun harjoittelu (nyt ei mitään kaunista katseltavaa)

0 Responses to 'Neitsytmatka; Erkylä'

Lähetä kommentti